On taas se aika kun pelaajat "jättävät työhakemuksia" vuodelle 2013.

Kasken Jannen osalta karsinnat alkavat Itävallassa jo huomenna 11.9 samalla kentällä missä jo parina vuonna onnistuminen on ollut varsin lähellä. Fiilis on kuulemma hyvä ja lyönti kulkee. Uskon vakaasti, että kokemus vie Jannen nyt jo seuraavaan vaiheeseen kun vaan muistaa laittaa putit reikään.

Itse lähden karsintoihin Janne "Jamo" Martikaisen avuksi ja samalla bägiä kantamaan. Otamme reissun vähän pidemmän kaavan kautta ja käymme aluksi Puolan Wroclawissa  pelaamassa yhden EPD-tourin kisan ja siirrymme suoraan sen jälkeen Berliinin yläpuolelle Fleesenseen upeisiin olosuhteisiin karsintoja pelaamaan. Tuo Puolan kisa siis 14-16.9 ja Saksan karsinnat pelataan 18-21.9.

Mikäli yhteydet pelaavat, päivitän tätä uutista päivittäin pienen matkakertomuksen muodossa ja koitan hieman tarinoida tuosta kiertue-elämän jutuista "inside the ropes" tyyliin.

Pysykäähän kanavalla

Tapsa

 

12.9.2012

Matkapäivä ja "kevyt" aloitus reissulle. Ylös sängystä 03.15, kahvia litra naamaan ja kohti lentokenttää. Kone ajallaan ja laskeutuminen Berliiniin 7.35, tosin Tegelin lentokentän olemusta arvioiden, noin 40 vuotta sitten ;)

Autovuokraamossa kaikki sujuu hyvin ja ei muuta kuin kohti Puolan Wroclowia. Vettä sataa, mutta siedettävä määrä. Siirtyminen Puolan puolelle.... mitä.. he... tie siinä kunnossa, että 100 vauhdissa ei enää tahdo nähdä ulos... no tätä on varmaan pieni pätkä vaan...juu ja olikin... noin 100km. 

Pienten seikkailujen jälkeen hotelli löytyy, tavarat huoneeseen ja ukot kentälle. Kylmää ja märkää, mutta hyvä meininki. Painellaan kympin tiille ja takaysiin tutustumaan. Hyvä kenttä, hyvää lyömistä. Hyvää puttaamista.. oikeestaan kaikki on hyvää ja levollista.... mennään tällä. 

Yhdeksän reikää riittää tänään ja takaisin hotellille. Ei kuulemma tarvita navia, osattaan ilmankin..juu.... kun ensin löydettäis edes kenttäalueelta pois :D

Hotellin ravintola vaikuttaa kelpo paikalta iltaruokailuun. Hintatasokin ensikatsomalta aika sama kuin Suomessa. Jaa mutta nii... näähän on slotyja, eli kolmanneksen Suomen hinnoista. Ja hyvää. Ja runsaasti. Klo 21.30 paikallista aikaa päätä tyynyyn ja aamulla jatkamaan treenejä.

17.9.

Noniin... Puolan kisa meni melkoiseksi läpikävelyksi kun kunnon pelivaihde löytyi vasta viimeisen rundin lopulla. Paljon kuitenkin taas opittiin ja oli upeaa nähdä miten kisajärjestelyt toimivat kun ne viedään huippuunsa.

Rundin jälkeen pikainen ruokailu ja auton nokka kohti Fleesenseetä. 500km ja oletettu aika 5h; toteutunut sitten Saksan ruuhkissa vietetty reilu 8h ja hotellille josku klo 23 aikoihin. Väähän pidemmät yöunet ja nyt suunta karsintojen kentälle harkkarundin ja treenien merkeissä. Viides peräkkäinen päivä bägi selässä, mutta ihmeen vähän jaloissa painaa tässä vaiheessa.

Pitkiä päiviähän tässä tulee, kun ammulla kuuden aikaan liikkeelle ja illan pimetessä kämpille, mutta toivottavasti kova työ palkitaan.  

18.9.

Tänään se sitten alkaa. Eilinen päivä käytettiin tehokkaasti ja alkoi cädinkin jaloissa jo hieman matka tuntua. Viides peräkkäinen päivä reppu selässä ja päälle reilut 1000km ratissa ei ole ihan kevyintä, mutta nyt hyvin nukutun yön jälkeen taas kaikki kunnossa. Eilinen päivä käytettiin harkkarundiin tutulla kentällä ja luoton hakemiseen lyöntiin, sekä varsinkin wedgepelin hiomiseen, joka ei ollut ihan parasta tuolla Puolassa. 

Kohta aamiaiselle ja valmistautumaan 12.30 olevaan starttiin. Levollinen mieli ja rauha tekemisessä pitää vaan saada säilytettyä, niin homma tässä vaiheessa on varsi hyvin otettavissa kotiin. Illalla tiedetään taas enemmän.

18.9 ilta

Basic day in the office. Ei mitään erikoista, kovassa tuulessa -4 kun viimesellä vielä vähän huonoa tuuria avauksen kanssa ja bogiin lopetus. Reilu korillinen palloja rangella kahvien jälkeen ja putin tunnustelua, ei tarvetta säätöihin.Aamulla 8.40 jatkuu työhaastattelu perustekemisellä. 

23.9.

Kotona jo toista päivää ja pahoittelut siitä, että päivittäiset raportit jäivät sittenkin tulematta. Iltaisin vaan oli yksinkertaisesti niin henkisesti tyhjä, että minkään järkevän tekstin tuottaminen ei olut mahdollista, mutta mennäänpä nyt loppuosan tapahtumiin.

Toisen päivän aamu ja keli aivan tolkuton. Kahden mailan verran tuulta ja lämmintä ehkä 10 astetta. Liian kevyt vaatetus ja molemmat ukot palelevat pari ensimmäistä väylää, mutta onneksi aurinko edes hieman lämmittää ja homma alkaa toisen väylän (11) bogin jälkeen toimimaan, tosin vain pareja tehden, kunnes väylälle 15 napsahtaa toinen bogi kolmella putilla. Ei hyvä, kuusi väylää pelattu ja +2, nyt tarvitaan taistelua. Väylän 16 par femmalle ei sitä oikeen tue, mutta loistava lyönti seuraavalla pitkällä kolkilla ja birdie sisään antaa hieman helpotusta. Still 3 under for the tournament ovat cädin sanat. Ei muuta. Ykköselle toine birdie ja hieman lisää helpotusta. Nyt vaan eteenpäin ja palloa reikään. Yhtään helppoa avausta tai lyöntiä tällä kentällä ei ole, jokaisen on osuttava kohteeseen. Kakkosen pörö jää bunkkerista tekemättä, on vaan jaksettava uskoa. Peruspareja tulee, vaikka paikkoja olisi parempaankin. Kutoselle bogi kahden bunkkerin kautta... pidä nyt homma vaan kasassa! Seiskalle ei pöröä hyvästä paikasta ja väylä kahdeksan... uskomattomin juttu mitä olen nähnyt. Hyvä avaus ja 54 wedge aivan kohti lippua.. kolaus... menikö vallan sisään... pallo vilistää griinillä kohti bunkkeria???? mitä täällä oikeen tapahtuu.. uskomaton tuuri... ilmassa reikään ja linerin reunasta iso kimmoke reilun 20m päähän lipusta foren ja raffin reunaan... ei ole todellista... Tuomari paikalle korjaamaan reikä, kun pelaajilla ei ole oikeutta siihen kajota...kestää..ensimmäinen putti jää 2,5m vajaaksi... ei kestä katsoa... sisään!!  Par pelastettu... jossain on sentään vielä edes hitunen oikeudenmukaisuutta. Viimeiselle väylälle (9) hyvä birdie chipin ja yhden putin kautta. Kierros even ja still 4 under for the tournament.

Kolmas päivä ja ip-lähtö. Kaksi amatööriä ryhmässä. Kumpikaan ei sano aiheesta mitään. Hidasta... toinen kävelee jatkuvasti reiän reunoilla putteja lukiessaan... tekis mieli sanoa vähän pahasti... toinen käyttää koko ryhmän aikaa omaan valmistautumiseensa. Pelaa hyvin, mutta tulee kohtaamaan ongelmia jatkossa kun joutuu nopeuttamaan rutiinejaan. Ykkösellä ei pörö uppoa hyvästä paikasta, ei seuraavallakkan, jossa toinen pelikavereista tekee 9, lyötyään ensin OB ja perään kakkoslyönnistä lostarin pitkään heinään. Tuomari pyytää nopeaa peliä... mikään ei muutu... eikö nuo todellakaan ymmärrä miten täällä pitää mennä vauhdilla??  Kolmoselle bogi.. taas tarvitaan tsemppiä. Muutama missattu hyvä paikka pomppusilla griineillä. Peruspeliä; väylä, griini... pari puttia.. jostain pitäis saada sisään. Ysillä on paikka tehdä.. kakkoslyönti putoaa 5m tikusta... eaglea puttaamaan... ei hemmetti.. mitä tapahtuu.. iso pomppu vasemmalle bunkkeriin.. toivottavasti makaa hyvin ja pääsee pörön tekoon. Ei todellakaan makaa. Melkein kiinni takalaidassa... pystyykö edes lyömään... vesi takana lyöntilinjassa... tulee ylös... valuu griinin reunalle... 20m loistava putti jää yläpuolelle vajaan metrin lyhyeksi... laita sisään... EI!! pomppu vasemmalle ja bogi... nyt pitää vaan jaksaa. Unohda.. seuraava väylä. Avaus hieman väylästä vasemmalle.. ei paha.. varmaan R9 jäljellä... EI VOI OLLA TOTTA!!!  Yksi pieni istutettu puu koko alueella.. pallo sen alla... tuomari paikalle kun alusta haketettu... ei vapautusta... puoli metriä mihin vaan suuntaan olis antanu lyönnin griinille... nyt vaan chippi poikittain... pää kylmänä... par putti ei uppoa 2m päästä.. toinen bogi putkeen... pää kylmänä. Väylä 12... Hyvä draivi.. R4 hieman griinistä oikeelle... auts... nosto valuu pitkäksi... 3m birdie sisään...still 3 under for the tournament... keep it... Ei enempää onnistumisia... peruspeliä loput pareja tehden... tulee tiukka päivä viimeisestä. Alle pitää pelata, par voi riittää. Starttiaika selviää hotellilla. 8.10... nyt riittävästi vaatetta päälle. Rangella rundin jälkeen hyvää lyömistä. Todella hyvää. Ruotsalaisia vieressä lyömässä... onkohan nuo pirut katsoneet opposite circles videon kun samaa hakevat??

Final day.. herätys 5.45. Kamat nippuun ja autoon. Aamiainen hotellilla. Kentälle.. normi lämmittelyt. Nyt pitäis saada hyvä alku. Se tulee. Loistava draivi, nosto griniin ja putti sisään. Kiitos. Kakkoselle ei taaskaan pöröä kun R4 karkaa oikeaan griinibunkaan ja sieltä 5m lipusta. Kolmosella synkkä hetki. Mistä pirusta toi ampiainen keksi laskeutua pallolle kesken downswingin. Pieni häiriö vie pallon griinibunkkaan... bogi... jaksa nyt vaan taistella!!!  Tuskallista.. pari 2m pöröputtia kierähtää.. ei anna mitään ilmaiseksi ei... ei vaikka lyöt kuinka hyvin. Nyt pitää olla tahtoa... väännetään väkisin homma kotiin.. Ysille vihdoin pörö kahdella putilla. Hyvä.. still 4 under for the tournament.. se ei varmaan kuitenkaan riitä... yksi vielä jostain... kympillä ei uppoa kolmesta metristä... 11 nyt on metrinen paikka... EI!!! jostain taas pomput sivuun hyvästä putista... nyt kiusaa... 12... par 5... Draivi + R7 griinille... nyt.. EI VOI OLLA!!  Eka putti karkaa hieman.. nyt koetellaan... pöröputti ohi... vain par. Eteenpäin.. jostain vielä uppoaa. Väylä 14... 60 wedge metriin... joko nyt... KYLLÄ! Putti sisään ja -5 total. Eteenpäin.. 16 olis paikka tehdä vielä yksi. Päivän ainoita vähän huonoja draiveja väyläbunkkaan... ei toivoa kahdella päälle.. R9 paikoille ja 60 wedge lipulle... tiukka väli... jää forelle.. 5m putti... ei sisään, vain par. Paha kolkki edessä.. 180m kovaan sivutuuleen.. hyvä R5 mutta reilu 10m putti jäljellä ylämäkeen... AUTS!!! lähtee ihan liian kovaa... menee 3m pitkäks.... EI NÄIN!!... mitä??  Reiän takalaitaan.. pomppu... KUPPIIN!!!!! Pörö sisällä ja -6. ISO PUTTI ja helpotusta hieman viimeiselle. Loistavaa hermojen hallintaa. Draivi latuun, R5 10m lipusta ja tap in PAR. Total -6. Keli oli hieman helpompi... riittääkö?? Kaikki sanovat, että riittää. Ei uskota. Ei tuuletuksia. Miks ne ei voi päivittää tuloksia. No selviää jossain vaiheessa. Kamat autoon ja kohti Berliiniä ja lentokenttää. Huoltikselle tankkaamaan ja kahville.. tulee tekstari... T13 ja jatkoon! Yläfemmat kehiin... kyllä maistuu kahvi hyvälle. Takki aivan tyhjä. Nyt vasta alkaa jännitys laukeamaan. Berliinissä aikaa katsella nähtävyyksiä hetki. Kentälle ja kotiin... 9 päivää tiukkaa vääntöä takana ilman hetkenkään helpotusta. Yhdeksän upeaa päivää ja saavutettuna se, mitä tältä reissulta lähdettiin hakemaan. Kevään swingimuutos on ajettu sisään. Voi keskittyä pelaamaan. Kuukausi aikaa kakkosvaiheeseen. Käydään vielä läpi muutama asia mihin pitää saada tarkkuutta lisää. Ei mitään isoa. Hiomista... timantin hiomista. 

Kiitokset Jamo hienosta työstä. Tällä mennään loppuun asti!